Cali hyvästeli meidät lempeällä ja kiireettömällä aamulla Alfonso Bonilla Aragon-lentokentällä, ilman jonoja, ilman kireyttä tai stressiä: ehdimme nauttimaan kupin kahvia ja syömään ihania croissanteja lähtöhallin kahviossa.
Saavuimme Miamiin aikanaan ja sitten soitin Pipen puhelimeen; hänenja piti olla Leon kanssa odottamassa Meitä jossain siihen varatulla alueella. Sää Miamissa oli kuitenkin huono ja liikenne tosi takkuista ja he olivat vielä ainakin puolen tunnin ajomatkan päässä lentokentältä. Yritimme keskittää tapaamispaikan kentän saapumishallin koordinaattien mukaan toisesta kerroksesta, mikä ei sitten kuitenkaan toiminut koska emme osuneet samaan paikkaan: me sitten kuitenkin löysimme heidät katutason parkkialueelta. Kaatosade oli jo alkanut ja kotimatka Miamista kohti pohjoista alkoi dramaattisesti. Florida otti meidät vastaan tornadovaroituksella ja kaatosateella, rajumyrskyllä ja salamoinnilla Kahdeksan kaistaa suuntaansa ja näkyvyys korkeintaan kaksi metriä, nopeutta n 120 km. mittarissa kun kolumbialainen korttiladattava kännyni joka ainoastaan toimi hätäpuhelimena USA:ssa rääkäisi lujan varoituksen: "hakeutukaa heti turvaan tornaado alueella, olette suuressa vaarassa" . Meillä ei ollut mitäänmahdollisuutta hakeutua minnekään pikatieltä pahasta liikenteestä jossa ei edes kaistan vaihtaminen tahtonut niissä olosuhteissa onnistua ja kuskimme oli tottunut ajamaan sikäläisessä liikenteessä ja säässä. Otin Hanskia kädestä lujaa ja ajattelin että jos se onnyt menoksi niin mennään näyttävästi ja yhdessä.
Myrsky jatkui koko matkan Palm Beach Countyyn saakka, jossa erosimme interstate-pikatieltä ja ajoimme perille kylään.
Meidät oli majoitettu laina-asuntoon samassa rakennuksessa jossa ikiaikainen ystäväni ja entinen kälyni (veljeni vaimo No-3) asui.
